keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Viime aikoina valmistuneita :)

No niin, nyt laitan näytille mitä kaikkea olen saanut aikaan tämän syksyn aikana ;) Ei tälle bloggaamiselle tunnu olevan ikinä sopivaa aikaa, niin otanpa sen ajan nyt :D

SukkaKyhiin osalistuin, mutta en saanut määräaikaan mennessä kaikkia sukkia valmiiksi. Mutta kaikki on nyt tehty! Viimeiset valmistui 3.10. eli ei ihan hirveästi myöhässä :D ;)


Ja sitten olen tehnyt muutaman Wham Bamin, kiitos ystäväni Zelda kun jaksoit taas kerran ohjeen minulle lähettää :) Omani laitan näytille kera Mariomyssyn, muut vasta joulun jälkeen :) Tässä käytetty lankana Karnaluksista ostamaani lankaa Ego Tweediä, aivan ihana lanka! Tätä täytyy saada lisää :) Lankaa on vielä jäljellä sen verran, että saan siitä tumputkin vielä.


Kämmekkäätkin olen tehnyt sekä itselleni että ystävälleni :) Nuo turkoosit tein sopiviksi pontsooni, tosin ilmat on niin kylmät että olen siirtynyt jo tumppuihin... Ja pipokin on kohta kaivettava esille :) Ystäväni saa omansa ensi maanantaina kun treffaamme kokonaisen päivän ajan toistemme kanssa ja matkaamme maailmallekin ;)


Ja työkaveriani halusin ilahduttaa kun hän teki itselleen kaulaliinaa joka ei onnistunut. Sain häneltä langat, purin hänen tekosensa ja vein hänelle tämän baktuksen:


Hän oli oikein iloinen yllätyksestä. Ja se oli paras kiitos :) Sain minä oikeankin kiitoksen kyllä ja halit vielä päälle :) Minusta on vain niiiiiin ihana ilahduttaa ihmisä joista tykkään!

Oikein mukavaa ja kivaa viikkoa teille kaikille :)

7 kommenttia:

  1. Sinähän olet ollut ahkera- toisin kuin meikäläinen.
    Olinkin näkeväni tuota tweediä perjantaina Karnaluksissa ja myönnänpä hipelöineenikin sitä. Tuntui aika kivalta langalta, mutta jätin nyt ne sinne odottamaan seuraavaan kertaan. Ostin kuitenkin kamaa sieltä enemmän kuin laki sallii, mutta oli kiva pienporukkareissu.

    VastaaPoista
  2. Oho... Siellähän on ollut oikein pienimuotoinen tehdas toiminnassa..... ;O)

    VastaaPoista
  3. ootpas sinä ollut ahkera ;) se nkin suurin kiitos kun hymyn saa :)

    VastaaPoista
  4. Mulla ainakin on vähän kausittaista tuo bloggaaminen, välistä hiljasempaa ja välistä vilkkaampaa. Aina ei ole kaikelle aikaa niin se vain on. Mutta paljon on valmista sulla. Kaunista lisäksi. Ihanaa lokakuun loppua teille!

    VastaaPoista
  5. Sukkatehdasko sulla siellä nyt pyörii :DD

    VastaaPoista
  6. Ihanan ahkera olet ollut:) Voi että, saitko nyt ketään tilalleni sinne reissulle? Arvaa ottaako jotakuta päähän kuin pientä oravaa täällä pötköttäessäni? Teen kaikkeni, että päästäisiin Tampesteriin ainakin, vaatii vain istumahetkiä sopivin väliajoin, näin toivon sujuvan.

    VastaaPoista
  7. Vau, oletpa ollut tosi ahkerana:)

    VastaaPoista