perjantai 11. kesäkuuta 2010

Tänään on kiva päivä:)

Tämän päivän olen lomalla:) Syy siihen on, että ystäväni menee naimisiin Heinäkuussa ja tänään on hänen hemmottelupäivänsä, hän tosin ei itse siitä vielä tiedä mitään;) Kirjoitan tätä aamulla ennen lähtöäni ja ajastan tämän näkyviin vasta vähän myöhemmin eli kun tämä teksti näkyy, niin meillä on meno jo hauskaa siinä vaiheessa!

Meitän on liikkeellä melkein kymmenen hengen seurue ja kaikkea oikeasti mukavaa olemme keksineet tälle päivälle, niistä sitten enemmän myöhemmin:)

Sovimme, että kaikki tuomme polttarisankarille lahjan, se saa olla ihan symbolinenkin, vaikka valokuva tms. Joko niin, että se lahja kertoo siitä ajasta kun tutustuimme tai sitten toivottamaan avio-onnea morsiammelle. Minun lahjani on vähän sekä että, noin niinkuin symbolisesti;)

Eli minä annan morsiammelle itse tehdyn kortin, jossa kuvana Tupperin nokkamuki, sellaisen tiimoilta tutustuimme toisiimme vuonna 2002. Ja neuloin tulevalle vauvalle junasukat, ihan ensimmäiseni, se on tulevaisuutta (vauva on ihan oikeasti tulossa;)) ja tavallaan se on myös menneisyyttä, koska sankari on neulonut sukat minun kuopukselleni silloin kun kuopus oli vielä pikkiriikkinen. Kortin taakse kirjoitin näin:

Toivon sinulle tulevaisuuteen hyvää:
Toivon onnea ja iloa,
Toivon rakkautta ja ystävällisyyttä,
Toivon, että olet onnellinen,
Toivon, että luotat itseesi!

On ilo ja onni tuntea sinunlainen ystävä:)
Olet ihana ystäväni ja
Tykkään sinusta kamalasti (sydän)

Ja tässä näkyy lahja:



2 kommenttia:

  1. Ihanan lahjan olit pohtinut ja tehnyt:)
    Viettäkäähän oikein ikimuistoinen päivä!

    VastaaPoista
  2. Zelda: Me vietimme ikimuistoisen päivän:) Meillä oli oikein kivaa ja mikä parasta morsiammen mielestä oli se, että hän huomasi kuinka hyvin hänen kaikki ystävänsä tulevat toimeen keskenään:) Nyt on kamera sulhasen polttareissa mukana, niin huomiseen menee ennenkun voi kertoa (myös kuvin) meidän päivästämme.

    VastaaPoista